Päiväkodin perustaminen yrityslainalla

Moni päivähoidon ammattilainen haaveilee oman päiväkodin perustamisesta, sillä lasten parissa työskentely kiehtoo ja monella on haaveena erikoistua tiettyyn kasvatussuuntaukseen ja tarjota lapsille mahdollisimman laadukasta päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Moni alan asiantuntija painottaa esimerkiksi lasten mielikuvistuleikkeihin panostamista. Päiväkodin perustamisessa tulee kuitenkin huomioida muutamia asioita, joihin perehdymme tässä artikkelissa.

Päiväkodin tilat

Päiväkodin tiloilta vaaditaan tiettyjä asioita. Tilojen tulee tietysti olla turvalliset, mutta myös esimerkiksi tilojen hygieniaan liittyy monia seikkoja, jotka on huomioitava. Tilat tarkistetaan ennen hyväksymistä niin sosiaalitoimen, palokunnan kuin terveystarkastajankin toimesta. Tilaa per lapsi tulee olla vähintään vaatimuksissa määritelty määrä ja esimerkiksi poistumisteitä on oltava riittävä määrä. Tilavaatimuksiin kannattaakin tutustua huolellisesti ennen kuin menee lyömään tilojen vuokrasopimuksen lukkoon. Sopivien tilojen löytäminen voikin olla haasteellista ja usein tiloihin joutuukin tekemään muutoksia, jotta tilat saadaan hyväksyttyä päiväkotikäyttöön.

Päiväkodin henkilöstö

Päiväkodin henkilöstön löytäminen ja palkkaaminen on toinen suuri haaste perustettaessa päiväkotia. Päiväkodissa tulee olla tietty määrä lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan pätevyyden omaavaa henkilöstöä. Määrät riippuvat lapsimäärästä. Muodollisen pätevyyden lisäksi tulee myös varmistaa, että tehtävään valitut henkilöt ovat varmasti tehtävään soveltuvia. Luonne ratkaisee paljon lasten parissa tehtävässä työssä. Viime aikoina on uutisotsikoissa valitettavasti nähty useampia pöyristyttäviä uutisia siitä, kuinka päiväkodin työntekijät ovat käyttäneet valta-asemaansa väärin.

Päiväkodin rahoitus

Päiväkodin aloittaminen vaatii rahaa ja moni päiväkotiyrittäjä joutuukin toiminnan alkuvaiheessa turvautumaan yrityslainaan. Onneksi nykyisin yrityslainaa saa helposti netistä. Tämä madaltaa monen yrittäjän kohdalla lainan hakemisen kynnystä, sillä nykyisin lainan hakeminen onnistuu lähes anonyymisti, ilman, että yrittäjän tulee nöyrtyä lakki kädessä pankinjohtajan puheille. Qred tarjoaa näppärän ja nopean työkalun yrityslainan hakemiseen. Sen käyttäminen ei sisällä aloitusmaksuja, piilokuluja tai sitoutumispakkoa. Asiakaspalvelua on saatavilla useilla kielillä, jos jokin asia lainanhakuprosessissa mietityttää. Kaikkiaan lainan hakeminen onnistuu jopa minuutissa helppokäyttöisen hakemuksen ansiosta. Lainan haku on maksutonta etkä vielä lainaa hakiessasi sitoudu mihinkään. Kun Qredin asiakaspalvelu on vastaanottanut lainahakemuksesi, voit odottaa tarjouksia tunnin sisään. Saat tarjouksen puhelimeesi ja sähköpostiosoitteeseesi. Jos hyväksyt Qrediltä saamasi tarjouksen, saat rahat tilillesi jo saman päivän aikana. Näppärää – eikö vain?

Kun päiväkodin toiminta alkaa pyöriä, sen rahoitus hoituu vanhempien maksamien hoitomaksujen ja Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen avulla. Jotta vanhemmat voisivat saada yksityisen hoidon tukea päivähoitomaksuihin, tulee toiminnan olla alueen sosiaaliviraston hyväksymää. Päivähoitomaksujen mitoituksessa tulee olla tarkkana, jotta maksut kattaisivat toiminnasta aiheutuvat kulut ja jotta toiminta tuottaisi edes pientä voittoa. Monet päiväkodit kamppailevatkin toiminnan kannattavuuden kanssa, sillä toiminta aiheuttaa yllättävän paljon erilaisia kuluja. Toimitilojen vuokra ja työntekijöiden palkat sivukuluineen kuuluvat suurimpien kulujen joukkoon, mutta miettiä kannattaa myös esimerkiksi ruokailun järjestämistä. Osa yksityisistä päiväkodeista onkin päätynyt suuren maailman malliin siihen ratkaisuun, että lapset ottavat päivähoitoon mukaan omat eväät. Kulujen lisäksi ruokailun järjestämiseen liittyy monia muitakin haasteita, joten omat eväät voivat olla hyvä vaihtoehto.

Halutessasi asiantuntevaa neuvontaa päiväkodin rahoitukseen ja aloittamiseen liittyen kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä paikkakuntasi yritysneuvojaan. Hän osaa tarkastella laskelmiasi ja suunnitelmiasi asiantuntijan näkökulmasta käsin ja antaa hyviä vinkkejä toiminnan aloittamiseen ja pyörittämiseen. Tiesithän, että tämä kullanarvoinen palvelu on yrittäjälle maksutonta?