Kehittävät lelut ja leikki

Leikkimisen sanotaan olevan lapsen työtä, ja ainakin leikki on lapselle erityisen kehittävää toimintaa, sillä sen kautta lapsi harjoittelee monia erittäin tärkeitä asioita. Aikuisesta leikki saattaa näyttää hukkaan heitetyltä ajalta, jonka sijaan osa vanhemmista pyrkii hätistelemään lapsia pois leikeistä kohti akateemisempina kokemiaan aktiviteetteja, kuten kirjoittelun harjoittelua. Leikin merkitystä ei kuitenkaan tulisi aliarvioida!

Leikki tukee lapsen mielikuvituksen ja tunne-elämän kehitystä

Mielikuvitus on erittäin tärkeä asia. Se auttaa pärjäämään niin arjessa, opinnoissa kuin työelämässäkin. Hyvä mielikuvitus voi jopa auttaa erottumaan joukosta positiivisella tavalla, ja leikki, jos mikä, auttaa lasta kehittämään mielikuvitustaan! Leikissä lapsi saa kokeilla erilaisia rooleja ja hän voi luoda omia kertomuksiaan, joiden käsikirjoittajana hän itse toimii. Samalla hän saa tilaisuuden käydä läpi tunteitaan, joiden sanoittaminen voisi olla muutoin vaikeaa. Esimerkiksi läheisensä menettänyt lapsi saattaa leikkiä hautajaisia kerta toisensa jälkeen. Näin hän käy läpi vaikeaa tilannetta ja sen herättämiä tunteita turvallisissa olosuhteissa.

Yhteisleikki on tärkeä vuorovaikutustilanteiden opettaja

Yhteisleikissä lapsi toimii yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa muiden lasten kanssa. Tällaiset leikkitilanteet tarjoavatkin oivallisia tilaisuuksia harjoitella vuorovaikutusta muiden kanssa. Leikin kautta lapsi oppii empaattisuutta ja toisen asemaan asettumista. Toisen rooliin asettumisen harjoittelu on erityisen tärkeä ja opetuksellinen elementti monenlaisissa yhteisleikeissä. Esimerkiksi kotileikissä lapsi voi näppärästi vaihtaa roolia isästä äitiin ja lapsiin tai päinvastoin. Näin hän saa kokea, miltä erilaisissa rooleissa toimiminen tuntuu.

Kehittävät lelut tukevat lapsen leikkiä

Kun lapsen ulottuvilla on kehittäviä leluja, tarjoavat ne lapselle houkuttelevat puitteet leikin aloittamiselle. Kehittävien lelujen voidaankin sanoa tukevan lapsen leikkiä sekä helpottavan erilaisten leikkitilanteiden luomista. Hyvälaatuisia kehittäviä leluja löytyy runsain mitoin myös käytettyinä, joten tällaisten lelujen hankkimisen ei tarvitse kaataa perheen budjettia ylösalaisin. Lasten mielenkiinnonkohteiden muuttuessa myös omat lelut voi tilanteen mukaan laittaa kiertoon ja ostaa näin saaduilla rahoilla kotiin jälleen uusia leluja.